Valtiolle rakennettu | Sisällysluettelo |
Elisa Heikkilä ja Anna-Maria Kymäläinen, Museovirasto (toim.)Väritutkimuksia ja alkuaineanalyysejäErilaiset tutkimustarpeet saattavat tulla eteen rakennushankkeen aikana. Tutkimuksia voidaan teettää niin suunnittelijoiden, insinöörien, konservaattoreiden kuin arkeologienkin tarpeisiin. Tutkimuksilla saadaan tietoa väreistä, materiaaleista ja rakenteista, aineiden pitoisuuksista ja ominaisuuksista. Ennen tutkimusta tulee olla selvä käsitys mitä tutkitaan ja miksi, turhaan tehdyt monimutkaiset tai kalliit tutkimukset eivät palvele ketään hankkeen osapuolta. Tarkatkaan tiedot ilman tulkintaa tai tulosten soveltamismahdollisuutta todellisuuteen eivät hyödytä hankkeita. Silmämääräinen tarkastelu antaa paljon tietoa materiaaleista ja niiden kunnosta, rakennuksista voi myös muilla aistinvaraisella havainnoinneilla saada tietoa muun muassa ilmanvaihdosta ja kosteudesta.
Digimikroskooppi on hyvä tutkimusväline kenttäolosuhteissa. Kuva: Anna-Maria Kymäläinen, Museovirasto.Tutkimuslaitteet ovat viime vuosina tulleet yhä yleisemmiksi ja mikroskooppeja, väriskannereita, endoskooppeja ynnä muita käytetään yhä useammin. Luonnontieteellisiä laboratoriotutkimuksia tekevät useat toimijat, mutta kulttuuriperintönäkökulma tutkimustulosten tulkitsemisessa ei aina ole mukana. Uudisrakentamiseen koulutetut suunnittelijat eivät tunne vanhoja materiaaleja, eikä heillä ole empiiristä kokemusta niiden käytöstä. Esimerkiksi uutta betonia tutkivan ei ole helppo ymmärtää keskiaikaisia laasteja, vaikka tutkimusmenetelmät ovat samat. Tutkimuksen tekijän tulee osata suhteuttaa ja tulkita saatu vastaus. Tilaajan on myös osattava vaatia sitä. Viime vuosina on kansainvälisesti kehittynyt niin kutsuttu Conservation Science tutkimaan kulttuuriperintöalan materiaaleja. Esimerkiksi taideväärennösten tutkiminen on nykyaikaisten pigmenttitutkimusten avulla helpompaa. Vaikka omin aistein pääsee pitkälle, on nykyisin käytettävissä helppoja kannettavia laitteistoja, jotka ovat skalpellin lisäksi oiva apu tutkimuksiin. Paikan päällä tehtävät tutkimukset jaetaan yleensä kajoaviin (invasive) ja kajoamattomiin (non-invasive), sen mukaan, vahingoittavatko ne materiaalia vai eivät. Jos materiaalista otetaan näyte, voidaan ne vielä jakaa näytteen tuhoaviin (destructive) ja näytteen tuhoamattomiin (non-destructive) menetelmiin. Näytteiden otto historiallisesta kohteesta vaatii suunnittelua ja harkintaa, jotta näytteestä saadaan haluttu informaatio irti. Eurooppalaisen standardisoimisjärjestön tekninen komitea CEN TC 346 perustettiin vuonna 2004 yhtenäistämään myös kulttuuriperintöalaa. Se vastaa kulttuuriperinnön vaalimiseen liittyvien standardien valmistelusta. Komiteassa laaditaan standardeja, jotka käsittelevät muun muassa museo- ja arkistoalan konservointia, valaistusta, pakkausta ja kuljetusta, kokoelmien säilymisen turvaamista, sisä- ja ulkopuolisten olosuhteiden hallitsemista sekä konservointiprosessia mukaan lukien erilaisia tutkimusmenetelmiä. lisäksi sen alaan kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan energiatehokkuutta ja korjausrakentamista koskevia standardeja. Vuoteen 2015 mennessä on suomennettu vasta yksi, SFS-EN 16096:2012 Kulttuuriperinnön vaaliminen – Rakennusperintökohteen selvitys ja raportti.(1) VäritutkimuksetRakennuksesta tehty väritutkimus ja rakennushistoriaselvitys täydentävät toisiaan. Selvitystyön yhteydessä arvioidaan usein väritutkimuksen tarpeellisuutta. Väritutkimus voidaan tehdä osana rakennushistoriaselvitystä tai erillisenä työnä sen jälkeen. Väritutkimuksen avulla voidaan selvittää rakennuksen alkuperäisväritystä tai muita merkittäviä väritysvaiheita, tutkia ja ajoittaa värityksen muutosvaiheita ja löytää suunnitelmista poikkeavia toteutuksia. Kullakin aikakaudella on ollut käytössä omat väri-ihanteensa, esimerkiksi empiren, kustavilaisen ajan tai vaikkapa 1920-luvun muotivärit. Väritutkimus valottaa rakennuksen interiöörien historiaa, eri aikakausien sisustuksessa käytettyjä värityksiä ja pintamateriaaleja sekä muutosten ajankohtia. Vasemmalla oleva mikroskooppikuva poikkileikkausnäyteestä ja oikealla oleva väriportaikko ovat samasta maalatusta lattiasta. ne kertovat lattian värihistorian. Yksiväristen siniharmaiden maalikerrosten alta löytyi vielä kaksiosaiset, tummalla kapealla viivalla rajatut kehysmaalaukset. Ne on toteutettu oman aikakautensa muotivärein ja toisistaan poikkeavin mitoituksin. Kuva: Museovirasto.Interiöörit ovat yksi rakennushistoriallisen tutkimuksen kohde mutta myös väline. Pienetkin väri- ja tapettinäytteet välittävät tutkijalle tietoja rakentamisen ja sisustamisen ajoituksesta. luonnontieteellisillä tutkimusmenetelmillä voidaan selvittää maalien ja tapettien materiaaleja sekä väri- ja sideaineita. Rakennusten korjaamisen yhteydessä on tärkeätä dokumentoida seinien kaikki pintakäsittelyt. Vanhat väri- ja tapettikerrokset kannattaa jättää uusien pinnoitteiden alle aina, kun se on mahdollista. Paras dokumentti rakennuksen historiasta ovat paikoilleen jätetyt tapetti- ja maalikerrokset. Työn aluksi määritellään tutkimuksen laajuus ja se, missä muodossa työ toteutetaan. Ratkaistavia kysymyksiä ovat muun muassa se, millä menetelmällä tutkitaan, minkä kokoisia tutkimusaukkoja tehdään, miten työ raportoidaan ja miten laajaa tutkimusmenetelmien kirjoa käytetään. Väritutkimuksen tekevällä konservaattorilla tai restauroijalla pitää olla kokemusta kyseisestä työstä ja tietoa erilaisista maalityypeistä. lisäksi tekijällä täytyy olla hyvä tyylihistorian tuntemus voidakseen valita sopivat tutkimuskohdat ja osatakseen etsiä sopivista kohdista mahdollisia koristemaalauksia, paneelikorkeuksia ja rajauksia. Tutkimustyö on tehtävä siististi ja järjestelmällisesti ja tulosten dokumentointiin ja raportin tekoon on varattava riittävästi aikaa. Katariina Sommarberg tekee väriportaikkoa. Kuva: Kerttuli Hoppa.Tutkimukseen laajuuteen ja hintaan vaikuttavia seikkoja:
Värejä määritellessä on huomioitava valaistuksen merkitys ja määrittely tulisi tehdä kirkkaassa luonnonvalossa tai täyden spektrin päivänvalolampun valossa. Esiin otettujen vanhojen maalipintojen tutkimuksessa on huomioitava pintojen likaisuus, haalistuminen ja sideaineiden ja pigmenttien ikääntymisen tuomat muutokset. Värien määrittely on aina tutkimuksen tekevän henkilön tulkinta, sillä näemme värit eri tavoin sen hetkisen valaistuksen mukaisesti. Myös pinnan struktuuri ja kiiltoaste vaikuttavat tulkintaan. TapettitutkimuksetVanhan rakennuksen seinistä voi löytyä kymmeniä tapetointivaiheita, kokonaisia ehjiä tapettikerroksia tai arvokkaita fragmentteja. Tapetti on antiikkiesine ja merkittävä dokumentti. Se kertoo materiaalien kehityksestä, työtavoista ja makujen muuttumisesta. Repaleinenkin ja tummunut tapetti voidaan korjata ja puhdistaa ja tapettipinta on taas käyttökelpoinen. Tapettimalleista voidaan myös tehdä uusintapainatuksia. Seinissä säilyneet tapettikerrokset kertovat muuttuneista sisustustyyleistä. Kuva: Museovirasto.Tapetteja tutkitaan samaan tapaan kuin maalattuja pintoja tekemällä seinään pieni tutkimusalue. Suuria tapettinäytteitä ei ole syytä ottaa muutoin kuin silloin, jos seinä tai seinäpinnat joudutaan jostain syystä purkamaan kokonaan. Tällöin arkistointia varten leikataan tapetista siisti näyte, johon tulevat mukaan kaikki tapettikerrokset. Näytteen koko riippuu tapettikuvioinnin koosta. Mukana pitää olla vähintään yksi tapettikuvio siten, että sen liittyminen seuraavaan kuvioon on nähtävissä. Näyte otetaan tapetin yläreunasta, jolloin myös mahdollinen reunanauha saadaan mukaan. Näytteisiin liitetään tiedot siitä mistä tilasta näyte on irrotettu. Julkisivujen väri- ja materiaalinäytteetJulkisivujen näytteet otetaan pinnoista, jotka sisältävät mahdollisimman paljon tietoa alkuperäisestä ja muusta aiemmin käytetystä tekniikasta, työtavoista ja materiaaleista. Rakennuksen värityksen tutkimuksen kannalta näytteen tulee sisältää kaikki jäljellä olevat pintakäsittelykerrokset. Näytteitä otetaan kaikista niistä rakennuksen osista, jotka ovat osana sen arkkitehtonista värijäsentelyä. Näytteiden paikkamerkintä on tehtävä julkisivupiirroksiin tai valokuviin. Rappauksen materiaalianalyysiä varten tarvittavat näytteet tulee ottaa siten, että ne antavat rappauskerroksesta mahdollisimman kattavan kuvan. Korjaustyötä edeltävässä tutkimuksessa tai korjaustyön aikana voidaan näytteitä ottaa talteen joko rikkoutuneiden alueiden reunoilta irrottamalla tai rappauksesta siististi kulmahiomakoneella leikaten. Julkisivupinnasta otettavan näytteen koko tulisi olla noin 10x10 cm, koristeyksityiskohdista riittävät huomattavasti pienemmät palat. Ottopaikkaa kuvaavin tiedoin varustetut, numeroidut näytteet pakataan pehmustettuina laatikoihin. Näyte, jonka tunnistetiedot ovat puutteellisia, on arvoton. Tutkimusten näytteiden säilyttämisestä ja jatkotutkimusoikeuksista tulee sopia hankkeen alussa. Jotkut näytteet säilyvät vuosikymmeniä, ja niihin voidaan palata myöhemmin. Hartsiin valettujen poikkileikkausten ikä taas ei ole yhtä pitkä, mutta ne kannattaa silti säästää. Viitteet (1) Standardin SFS-EN 16085:2012 liitteenä oleva esimerkki näytteen ottamisesta löytyy ruotsiksi Riksantikvarieämbetetin sivuilta. www.raa.se
Halinen, P., immonen, V., lavento, M., Mikkola, T., Siiriäinen, A. & Uino, P. (toim.) 2008. Johdatus arkeologiaan. Helsinki: Gaudeamus Bregnhøi, l., Hughes, H., lindbom, J., Olstad, T., Verweij, E. (ed.) 2006. Paint Research in Building Conservation. london. Archetype Publications. von Konow, Thorborg 2006. laastit vanhoissa rakenteissa. Suomenlinnan hoitokunta. Helsinki. Talon tarinat – Rakennushistorian selvitysopas. Museoviraston rakennushistorian osaston ohjeita ja oppaita 4. Toimittaja Marja Sahlberg.Museovirasto 2010. Jablonski, M. A., Matsen C. R. (ed.) 2009. Architectural Finishes in the Built Environment. London: Archetype Publications. Valtion rakennusperinnön vaaliminen. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 19. 1998.
Museoviraston Korjauskortisto 20. Tapettien historiaa. http://vanha.nba.fi/fi/File/2128/korjauskortti-20.pdf Riksantikvarieämbetet: http://www.raa.se/kulturarvet/konserveringsvetenskap/analysoch-dokumentation/provtagning/provtagningsprotokoll/ |