Sanastoa


Arkeologinen kulttuuriperintö
Arkeologisella kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan maassa tai vedessä säilyneitä, ihmisen toiminnasta esihistoriallisena tai historiallisena aikana syntyneitä rakenteita, muodostumia ja löytöjä eli muinaisjäännöksiä. Ne ovat osa vanhinta kulttuuriympäristöämme, jota tutkitaan ensisijaisesti arkeologian menetelmin. Myös muinaisjäännöksiä koskeva arkistoaineisto on osa arkeologista kulttuuriperintöä.

Arvorakennus
Arvorakennukseksi kutsutaan kohdetta, jota jokin yhteisö pitää erityisen merkittävänä ja arvokkaana. Kohteen arvot ja merkitys ovat laajasti tunnustettuja. Ne voivat liittyä kaupunkikuvaan, arkkitehtuuriin, historialliseen ilmiöön tai tapahtumaan. Arkikielessä arvokohteella viitataan esimerkiksi jonkin historiallisen ilmiön tärkeään symbolikohteeseen, kuten Eduskuntataloon. Arvokohteen säilyttämisestä vallitsee yhteisymmärrys (vrt. suojelukohde).

Esihistoriallisen ajan muinaisjäännökset
ovat ajanjaksolta, jolta ei tunneta kirjallisia lähteitä ja jonka asutusta ja oloja koskevat käsitykset perustuvat arkeologian menetelmillä saatuihin tutkimustuloksiin. Esihistoriallisen ajan kohteita ovat esimerkiksi kivikautiset asuinpaikat ja rautakautiset kalmistot.

Historiallisen ajan muinaisjäännökset
ovat ajalta, jolta on kirjallisia lähteitä. Käytännössä vanhempaa historiallista aikaa koskevia lähteitä on Suomessa vähän, joten muinaisjäännösten ja –esineiden antama tieto menneisyydestä on erittäin tärkeää 1600–1700-luvulle asti. Historiallisen ajan kohteita ovat esimerkiksi autioituneet keskiaikaiset kylänpaikat, kaupunkien arkeologiset kerrostumat ja ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteet.

Kiinteistönhoito
Suunnitelmallisella ja ennakoivalla kiinteistönhoidolla on suuri merkitys kiinteistöjen toimivuuden, viihtyisyyden ja elinkaaren kannalta. Perusvaatimukset kiinteistönhoidolle asettavat rakennuksessa olevat tekniset laitteet ja järjestelmät, kiinteistössä olevat tilat ja niiden kunto sekä kiinteistön käyttötarkoitus ja käyttäjien tarpeet. Kiinteistönhoitoon kuuluvat mm. kiinteistöjen jatkuvat huolto- ja korjaustehtävät, tekniikan ja järjestelmien toimivuuden seuraaminen ja säätäminen, mittaukset ja määräaikaistarkastukset sekä ulkoaluetyöt, kuten pihojen puhtaanapito ja viheralueiden hoito. Hyvän kiinteistönhoidon osatekijöitä ovat mm. perusteelliset selvitykset kiinteistön ominaisuuksista, hyvin laadittu huoltokirja, asiantunteva yhteistyö kiinteistönhoitopalvelun kanssa sekä kiinteistönhoidon toteutumisen seuranta ja ohjaus. Kiinteistönomistajan tehtävänä on tunnistaa ne tarpeet, joita kiinteistönhoidolla halutaan tyydyttää.

Konservointi
Konservointi on kohteen (rakennuksen, rakennusosan, esineen, taideteoksen, pinnan, materiaalien) käsittelyä siten, että edistetään sen säilymistä. Konservoinnilla pyritään pysäyttämään kohteen vaurioituminen. Konservointia tekevät erityisen koulutuksen saaneet konservaattorit, joilla on eri materiaalien säilymiseen, patinan varjelemiseen, eri aineiden ja materiaalien yhteensopivuuteen ja poistettavuuteen liittyvää erikoisosaamista. Konservointi perustuu kohteen ja menetelmien tutkimukseen. Tehdyt toimenpiteet dokumentoidaan tarkasti. Konservointi kohdistuu aina materiaaliin ja edellyttää paitsi kohteen, myös aikaisempien lisäysten ja muutosten tuntemista.

Korjaaminen
Rikkinainen, viallinen, epäkuntoinen tai puutteellinen, mutta tarpeellinen ja korjauskelpoinen voidaan korjata. Korjaaminen on hallittua toimintaa, johon sisältyy pyrkimys kohteen arvokkaiden ominaisuuksien säilyttämiseen tai palauttamiseen. Jotta korjaustapa voidaan ratkaista, on ymmärrettävä kohteen merkitys ja ominaisuudet.

Korjaustoimenpiteet kohdistetaan korjattavaan ongelmaan ja sen syihin. Onnistunut korjaaminen edellyttää korjattavan kohteen toteamista (nimeäminen, rajaaminen, määrittely), kohteen merkitykseen, ominaisuuksiin ja tilaan perehtymistä, korjaustarpeen selvittämistä (vauriot, vaurioituminen, viat, puutteet, tarkoituksenmukaisuus), säilyttämisen ja korjaamisen tavoitteiden määrittelyä, taitavaa suunnittelua ja toteutusta (usein erilaisia keinoja yhdistellen; huolto, kunnostaminen, paikkaaminen, uusiminen, uudistaminen) sekä korjauksen dokumentointia sekä käyttö-, hoito- ja korjausohjeiden antamista tulevaisuutta varten.

Kulttuuriperintö
Kulttuuriperintö on ihmisen toiminnan vaikutuksesta syntynyttä aineetonta ja aineellista perintöä. Se tarkoittaa niitä menneisyydestä perittyjä voimavaroja, jotka ihmisten mielestä kuvastavat heidän jatkuvasti muuttuvia arvojaan, uskomuksiaan, tietojaan ja perinteitään ja jotka he määrittelevät arvokkaiksi ja säilyttämisen arvoisiksi. Aineellinen kulttuuriperintö voi olla joko irtainta (esim. kirjat ja esineet) tai kiinteää (esim. rakennusperintö).

Kulttuuriympäristö
Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnan tuloksena syntynyttä, jatkuvasti muuttuvaa ympäristöä, jonka ominaispiirteet ilmentävät kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta.

Kulttuuriympäristöön kuuluu esimerkiksi eri-ikäisiä rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjä, siltoja, teitä, sähkölinjoja ja teollisuus- ja satama-alueita, kulttuurimaisemia maaseuduilla, metsissä, taajamissa ja kaupungeissa, arkeologisia kiinteitä rakenteita maassa ja vesistöissä. Tarkemmin kulttuuriympäristöä voidaan kuvata käsitteillä kulttuurimaisema, rakennettu kulttuuriympäristö, arkeologinen kulttuuriperintö ja perinnebiotooppi.

Kulttuuriympäristö sisältää myös aineettomia merkityksiä. Kulttuuriympäristöön liittyy ihmisen suhde ympäristöönsä ennen ja nyt; sille annetut merkitykset, tulkinnat ja sen erilaiset nimeämiset.

Muinaisjäännös
Muinaisjäännökset ovat maisemassa tai maaperässä säilyneitä rakenteita ja kerrostumia, jotka ovat syntyneet paikalla kauan sitten eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa muinaisjäännöksistä, esimerkiksi hautaröykkiöt, uhrikivet, linnavuoret ja puolustuslaitteet, erottuvat maastossa selkeästi. Toiset, kuten monet asuin- ja työpaikat sekä ruumishaudat, ovat piilossa maan alla. Kiinteät muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamia.

Rakennusperinnön hoito
Rakennetun kulttuuriympäristön säilymisen ja ominaispiirteet huomioon ottavaa käyttöä, huoltoa, korjausrakentamista, täydennysrakentamista ja muuta ympäristön muuttamista.

Rakennusperintö
Rakennusperintö viittaa sekä konkreettisesti rakennettuun ympäristöön että maankäytön ja rakentamisen historiaan ja tapaan, jolla rakennettu ympäristö on syntynyt. Rakennettu kulttuuriympäristö muodostuu yhdyskuntarakenteesta, rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen, pihoista, puistoista sekä erilaisista rakenteista, kuten esimerkiksi kadut tai kanavat. Rakennusperintö on usein synonyymi rakennetulle kulttuuriympäristölle.

Rakennussuojelu
Rakennussuojelu tähtää (erityisiä) rakennushistoriallisia, historiallisia, esteettisiä ja/tai maisemallisia arvoja omaavan rakennetun ympäristön ja rakennusten säilymiseen. Rakennussuojelu käsittää sekä rakennustoimenpiteitä että niiden valmistelua ja hallintotoimia. Kohde on suojeltu, kun sitä koskee lainsäädäntöön perustuva suojelusta tehty päätös. Rakennussuojelu on osa kulttuuriperinnön vaalimista.

Rakennussuojelukohde (suojelukohde)
Kohde on suojeltu, kun sitä koskee lainsäädäntöön perustuva suojelusta tehty päätös. yleisin tapa suojella rakennuksia on maankäyttö- ja rakennuslain säädöksiin perustuva ns. kaavasuojelu. lailla rakennusperinnön suojelemisesta voidaan suojella rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta.

Käytännössä suojelukohteiksi luetaan myös valtion viranomaisten yhteistuumin tunnistamat kohteet, joiden arvoja vaalitaan toistaiseksi ilman suojelua tarkoittavia eri päätöksiä; vrt. Vastuusuojelu.

Laki rakennusperinnön suojelemisesta 498/2010

Restaurointi
Restaurointi on korjaamista, jossa kiinnitetään erityistä huomiota kohteen kulttuurihistoriallisiin arvoihin, ominaispiirteisiin ja rakennustapaan. Menetelmät vaihtelevat riippuen kohteesta. Restaurointi voi kohdistua rakennuksiin, rakennusten muodostamiin kokonaisuuksiin, kaupunkirakenteeseen, ympäristöön, maisemaan ja käyttöesineisiin. Myös kohde määrittelee restauroinnin tavoitteita: käyttöesineen restauroinnin tavoite on käyttökelpoisuuden palauttaminen, mutta suojellun rakennuksen kohdalla perimmäinen pyrkimys on kohteen arvojen ja autenttisuuden säilyminen. Restaurointi perustuu aina kohteen tuntemukseen ja tutkimukseen. Restaurointitoimenpiteet dokumentoidaan huolellisesti.

Säilyttävä korjaaminen
Säilyttävän korjaamisen lähtökohtana ovat kohteen ominaispiirteet ja niiden jatkuvuuden turvaaminen muutoksia tehtäessä. Taustalla on halu säilyttää kohde ja tehdä siihen vain tarpeelliset muutokset hallitusti. Kohteen luonne ja merkitys ohjaavat korjaustapojen valintaa. Vrt. korjaaminen.

Valtion kiinteistövarallisuus
Valtion kiinteistövarallisuudella tarkoitetaan

a) valtion omistamia kiinteistöjä, muita rekisteriyksikköjä ja maa- ja vesialueita sekä osuutta niihin (ns. valtion maaomaisuus);

b) valtion maalla sekä toisen maalla sijaitsevia valtion omistamia rakennuksia ja näiden osuuksia;

c) valtion omistamia asunto-osakeyhtiöiden osakkeita ja osakkeita sellaisissa yhtiöissä, joiden pääasiallisena tarkoituksena on kiinteän omaisuuden omistaminen tai hallinta; sekä

d) valtiolle kuuluvia erityisiä oikeuksia eli käyttö-, rasite-, ja irrottamisoikeuksia sekä näihin verrattavia oikeuksia.

Laki oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta 973/2002, 3 §

Valtion rakennusperintö
Valtion rakennusperinnöllä tarkoitetaan ensinnäkin valtion omaan käyttöönsä rakentamia kiinteistöjä nykyomistuksesta ja -käytöstä riippumatta. Esimerkkejä: Olavinlinna, Valtioneuvoston linna, valtion virastokorttelit, Oulun yliopisto, ent. Kauhavan lentosotakoulu, Helsingin maalinnoitus. Toiseksi valtion rakennusperintöä ovat valtion omaan käyttöönsä hankkimat tai saamat ja käyttöönsä muokkaamat kiinteistöt nykyomistuksesta riippumatta. Esimerkkejä rakennuksista, joissa valtiokäyttö jatkuu: Virastotalo Aleksanterinkatu 4-10 (Työ- ja elinkeinoministeriö), Kulttuuritalo; rakennuksista, joissa valtio-omistus lakannut, mutta valtiokäytön vaihe muutoksineen on kohteen nykytilan pääasiallinen selitysperusta: Bockin porvaristalosta muokattu kenraalikuvernöörin talo; tapauskohtaisesti kiinteistöt, joiden valtio-omistus lakannut eikä valtiokäytön vaihe muutoksineen ole kohteen nykytilan pääasiallinen selitysperusta: Marmoripalatsi, Anjalan kartano.
Valtion rakennusperintö on käsite, joka muodostaa kulttuurihistoriallisen kehyksen ja puitteen valtion kiinteistövarallisuuden tarkastelulle.

Valtion strateginen kiinteistövarallisuus
Valtion strategista kiinteistövarallisuutta ovat sellaiset kiinteistöt, jotka on välttämätöntä omistaa

1) valtion tehtävienhoidon kannalta tai

2) omaisuuden luonteen vuoksi.

Muu valtion kiinteistövarallisuus on luonteeltaan ei-strategista omaisuutta.

VN periaatepaatos 21.12.2010 valtion kiinteistöstrategiaksi VM/2404/00.00.02/2010

Valtion strategisen kiinteistön hoito
Valtion omistuksessa säilytettävän kiinteistön pitkäjänteinen kunnosta huolehtiminen. Hyvän ja pitkäjänteisen hoidon järjestämiseksi on määriteltävä kohteen ominaisuudet ja tila, sen strateginen merkitys, hoidon tavoitteet, suunnitelma: ohjeet, periaatteet, puitteet sekä organisaatio ja prosessit. Vrt. kiinteistönhoito.

Vastuusuojelu
Omistajahaltijan oma-aloitteinen, sitoutunut toimintatapa kohteen kulttuurihistoriallisen arvon vaalimiseksi. Sovelletaan kohteisiin, joiden suojelusta päättämisen arvioidaan tulevan tarpeelliseksi myöhemmin. Valtion kiinteistöhallinnassa tyypillisiä vastuusuojelun kohteita ovat 1900-luvun ympäristöt ja rakennukset sekä puolustus- ja turvallisuusalojen rakennusperintö.