Sirkka-Liisa Seppälä, Museovirasto
Arkeologisia toimenpiteitäArkeologinen inventointi selvittääArkeologinen inventointi on järjestelmällistä, tieteellisin menetelmin tehtävää muinaisjäännösten ja kulttuuriperintökohteiden selvitystyötä. Inventoinnin tavoitteena on kohteiden etsiminen, paikantaminen, määrittely ja luettelointi. Tällainen inventointi ei edellytä muinaismuistolain mukaista lupaa. Mikäli kohteen luonteen ja laajuuden arvioimiseksi on tarkoitus käyttää kajoavia menetelmiä, kuten kairauksia tai koekuoppia, inventointiin tulee anoa tutkimuslupa Museovirastosta. Tiedonvaihdon kannalta inventoinneista on aina hyvä ilmoittaa Museovirastoon.
Inventointia tehdään yleensä ennalta asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja selvityksiä on usein tarpeellista täydentää myöhemmissä yhteyksissä. Inventoinnit voidaan jakaa tavoitteiden, kattavuuden ja menetelmien mukaisesti eri tyyppeihin (arkistoinventointi, yleisinventointi, teemainventointi, tarkkuusinventointi). Inventoinnista laaditaan raportti, joka toimitetaan Museovirastoon.
Suunnitteluun liittyvien inventointien tarkoituksena on selvittää onko suunnitelma-alueella muinaismuistolain tarkoittamia muinaisjäännöksiä tai muuta arkeologista kulttuuriperintöä. Viranomainen arvioi tietojen perusteella, vaikuttaako hanke arkeologiseen kulttuuriperintöön.
Arkeologinen esitutkimus ennakoiArkeologisia kenttätöitä suunniteltaessa on usein perusteltua tehdä erilaisia esitutkimuksia, jotta kohteen luonne ja laajuus voidaan arvioida mahdollisimman luotettavasti. Tämä koskee erityisesti kaivauksia, joissa kohdetta on tarkoitus tutkia kajoavilla menetelmillä. Esitutkimuksen tulosten perusteella laaditaan tarkempi työsuunnitelma ja valitaan kohteeseen parhaiten soveltuvat kenttätyömenetelmät ja tutkimustavat.
Esitutkimukset ovat yleensä tarpeellisia seuraavissa tapauksissa ja tilanteissa:
- Suunnittelu-
tai rakennushanke, jota varten tarvitaan tarkempaa tietoa
muinaisjäännöksen tai muun arkeologisen kohteen luonteesta ja
laajuudesta.
- Hankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointi, johon sisältyy myös arkeologinen kulttuuriperintö.
- Arkeologinen
tutkimushanke, jossa tarvitaan tietoja arkeologisen kohteen
ominaisuuksista kohteen tarkempaa määrittelyä tai kenttätöiden
suunnittelua varten.
- Arkeologisen kulttuuriperinnön
restaurointia, hoitoa tai käyttöä koskeva hanke, jota varten tarvitaan
tietoa kohteen kunnosta ja ominaisuuksista.
- Arkeologisen
kulttuuriperinnön tilan seuranta, jossa hankitaan tietoa kohteen
olosuhteiden muutoksista ja niiden vaikutuksista – esimerkiksi
myrskytuhojen ja tulvien vaikutus arkeologiseen kulttuuriperintöön.
|
|
Hankkeen osapuolet työmaan aloituskokouksessa Hämeen linnan vallihaudalla keväällä 2015. Kuva: Päivi Hakanpää, Museovirasto |
Suunnittelu- ja rakentamishankkeisiin liittyvissä arkeologisissa kenttätöissä tutkimustapojen valintaan vaikuttavat sekä kohteen että hankkeen luonne ja laajuus. Useimmissa tapauksissa pääsääntönä voidaan pitää, että mahdollisimman vähäinen kajoaminen arkeologiseen kohteeseen säilyttää sitä enemmän tulevaisuuteen, säästää kustannuksia ja pienentää myös aikatauluun liittyviä riskejä. Esimerkiksi linnoissa korjaukset on syytä toteuttaa mahdollisimman vähin kaivauksin. Joissakin tapauksissa kajoavat arkeologiset tutkimukset ovat kuitenkin välttämättömiä. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa rakentamisen yhteydessä tullaan poistamaan maan pintakerroksia laajalta alalta. Suurissa maankäyttö- ja rakentamishankkeissa myös arkeologiset kohteet ja kerrostumat on yleensä perusteltua avata ja tutkia laajoina kokonaisuuksina.
Arkeologisessa kaivauksessa kajotaan kohteeseenKaivaus on arkeologisin menetelmin tehtävä kenttätyö, jossa kajotaan tutkimuskohteeseen. Kajoavia menetelmiä ovat esimerkiksi maakerrosten kaivaminen ja rakenteiden purkaminen sekä erilaisten näytteiden otto. Useimmiten arkeologisessa kaivauksessa tutkitaan kiinteää muinaisjäännöstä, mutta samoilla menetelmillä voidaan tutkia muutakin ihmisen toiminnasta syntynyttä kulttuuriperintöä maalla ja vedessä.
Kaivauksen aikana paljastetaan ja tunnistetaan toiminnasta syntyneitä kerrostumia ja rakenteita, dokumentoidaan ja kerätään niihin liittyviä havaintoja ja löytöjä sekä otetaan näytteitä. Kenttätyövaiheen jälkeen seuraa jälkityövaihe, jolloin kaivauksessa kertynyt aineisto järjestetään, analysoidaan ja tulkitaan. Kaivauksen kulku ja johtopäätökset esitetään kaivauksen raportissa. Kaivausaineistoon kuuluvat myös kartat ja kuvat sekä muut tarpeelliset dokumentit.
Arkeologisten kaivausten tavoitteet ja menetelmät valitaan aina tutkimuksellisin perustein. Käytännössä kaivauksia toteutetaan vaihtelevissa tilanteissa ja erilaisista tarpeista. Sen mukaisesti kaivauksia voidaan jaotella seuraavasti:
Toimeksiantokaivaus tai tilauskaivaus – viranomaisen edellyttämä arkeologinen kaivaus, joka on tehtävä ennen hankkeen toteuttamista. Hankkeen toteuttaja tilaa tarvittavat työt arkeologiselta toimijalta ja vastaa niiden kustannuksista.
Pelastuskaivaus – yllättävässä tilanteessa tehty kiireellinen kaivaus – voidaan joutua tekemään esimerkiksi silloin, kun maankäyttöhankkeen yhteydessä on paljastunut ennestään tuntematon arkeologinen kohde. Toteutetaan tavallisesti toimeksiantokaivauksena. Pelastuskaivauksiin voidaan joutua myös esimerkiksi myrskyjen tai tulvien aiheuttamien tuhojen takia.
Tutkimuskaivaus – kaivauksen kohde on valittu pelkästään tieteellisin perustein esimerkiksi tutkimushankkeessa määriteltyjen erityisten kysymysten selvittämiseksi. Tutkimuskaivauksia voidaan tehdä myös muissa yhteyksissä, esimerkiksi muinaisjäännöksen hoidon, käytön tai restauroinnin suunnittelua varten.
Opetuskaivaus – kaivaus, jossa tieteellisten kysymysten lisäksi on tavoitteena ammatillinen koulutus arkeologian tutkimusmenetelmiin.
Yleisökaivaus – kaikille avoin kaivaus, jonka tavoitteena arkeologian popularisointi ja tutustuminen arkeologian tutkimusmenetelmiin.
Arkeologista valvontaa tehdään työmaillaArkeologinen valvonta on arkeologin tekemä maaperään tai vedenpohjaan kajoavan työn seuranta erilaisilla työmailla, joissa kaivetaan. Tällaisia työmaita voi olla esimerkiksi kaupunkien katualueilla ja satamissa. Valvontaa voivat vaatia myös erilaiset johtotyöt, kuten kaapeloinnit ja vesi- ja viemärilinjat. Arkeologisessa valvonnassa tarkkaillaan, tuleeko työssä esiin kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muuta arkeologista kulttuuriperintöä. Valvonnassa tulee tarvittaessa keskeyttää kaivutyö.
Arkeologinen valvonta voi tulla kyseeseen esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
- Työmaan alueella on sijainnut arkeologisia kohteita, jotka ovat todennäköisesti tuhoutuneet.
- Kaivutyö sijoittuu tunnetun arkeologisen kohteen rajalle tai sen lähelle.
- Työmaan alueella tunnetaan arkeologista kulttuuriperintöä, mutta kaivutyö rajoittuu sitä peittäviin täytemaa- tai pintakerroksiin – valvonnalla varmistetaan, että täytemaan alle peittynyt kulttuurikerros tai rakenteet säilyvät – esimerkiksi sotahistorialliset kaivannot.
- Kaivutyö on pienialainen ja kohdistuu arkeologiseen kohteeseen todennäköisesti vain vähäisesti suhteessa sen koko laajuuteen – esimerkiksi historiallisen tielinjan poikki tehtävä putkikaivanto.
- Pitkä kaivulinja, esimerkiksi vesihuoltolinja, tehdään alueelle, josta tunnetaan ennestään arkeologisia kohteita tai ne ovat todennäköisiä.
Museoviraston ja hankkeen tilaajan edustajat maastokatselmuksessa arkeologisilla kaivauksilla Virolahden Uistesuolla joulukuussa 2014. Kuva: Vesa Laulumaa, Museovirasto
Suureen Rantatiehen liittyvän suosillan arkeologiset kaivaukset Virolahden Uistesuolla joulukuussa 2014. Kuva: Vesa Laulumaa, Museovirasto
Museoviraston arkeologi Petro Pesonen kartoittaa Helsingin edustalla sijaitsevan Isosaaren etelärannan taisteluasemaa elokuussa 2015. Kuva: Vesa Laulumaa, Museovirasto
Hämeen linnan läntisen vallihaudan pohjarakenteiden tutkimus käynnissä kesällä 2013. Kuva: Tiivo Uuksulainen, Museovirasto
Hämeen linnan vallihaudan pohjan puhdistuksen yhteydessä talteen otettuja löytöjä 1700-luvulta: lasipullon kappale, liitupiipun pesä ja hioinkivi. Kuva: Päivi Hakanpää, Museovirasto
|