Valtiolle rakennettu | Sisällysluettelo |
Liisa Lindgren, EduskuntaArt décosta putkifunkikseen – Eduskuntatalon alkuperäiskalusteiden kunnostus osana peruskorjaustaEduskuntatalo, Arkadianmäen kuutiomainen graniittilinna mahtavine portaikkoineen ja pylväikköineen kohoaa ympäröivää rakennuskantaa korkeammalle, myös rakennushistoriallisessa merkityksessä. Eduskuntatalon katsottiin jo valmistuessaan edustavan suomalaisen arkkitehtuurin, rakentamisen ja talotekniikan huippua. Taidokkaassa kivityössä huipentui suomalaisen kivirakentamisen osaaminen. Rakennus oli myös suomalaisen taidekäsityön ja sisustussuunnittelun lippulaiva, jonka avulla muokattiin nuoren valtion julkisuuskuvaa. Vastavalmistuneen Eduskuntatalon koettiin olevan nuoren valtion kansallista itsetuntoa lujittava vapauden ja itsenäisyyden vertauskuva. Eduskunnan puuseppä Seppo Kinnunen kunnostaa tuolia verstaassaan. Kuva: Martti Kainulainen, STT Lehtikuva, Eduskunta.Ankara ulkoarkkitehtuuri kätkee sisäänsä sarjan erilaisia tiloja ja sisutuskokonaisuuksia, joissa on osansa valolla, värillä ja jopa leikkisän moderneilla yksityiskohdilla. Arkkitehti J. S. Sirénin Eduskuntatalon sisäarkkitehtuurin ja sisustuksen läpikäyvä periaate on tilojen käyttötarkoitukseen perustuva arvohierarkia, joka ulottuu tyyli- ja materiaalivalintoihin, jopa valaistukseen ja koristeluaiheisiin asti. Riisutun klassismin raameihin on sovitettu moderneja elementtejä. Kubismista ja itämaisesta eksotiikasta virikkeitä saaneen art décon vaikutteet näkyvät mm. rakennusornamentiikassa, kalusteissa ja tekstiileissä. Arkkitehtuuriin kiinteästi liittyvällä kuvataiteella on Eduskuntatalossa merkittävä osa. Eturivin suunnittelijoiden yhteistyöllä Eduskuntatalosta tuli kokonaistaideteos, jonka sisustuksessa jokainen yksityiskohta on johdettavissa kokonaisuudesta. RakennussuojeluEduskuntatalo määriteltiin 28.12.1977 vahvistetussa asemakaavassa suojeltavaksi rakennukseksi, jossa ei saa suorittaa julkisivujen, vesikattojen tai sisätilojen kulttuurihistoriallista tai rakennustaiteellista arvoa ja tyyliä tärveleviä lisärakennus-, purku- tai muutostöitä. Eduskuntatalo on suojeltu valtion omistamien kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla valtioneuvoston päätöksellä 18.9.1980. Rakennukselle ei tässä yhteydessä annettu suojelumääräyksiä. Vuonna 2006 käynnistynyttä, koko vanhempaa rakennuskantaa koskevaa peruskorjaushanketta valmisteltaessa Museovirasto katsoi, että suojelua on syytä laajentaa ja tarkentaa. Prosessi vietiin läpi Museoviraston ja eduskunnan yhteistyönä. Vuonna 2008 eduskuntakiinteistöjen suojelu vahvistettiin koskemaan Eduskuntatalon tontilla sijaitsevia 1950- ja 1970-luvun rakennuksia. Yleisten rakennuskokonaisuutta koskevien suojelumääräysten mukaan kiinteistöjen kokonaisuutta piha-alueineen tulee käyttää ja hoitaa sen rakennustaiteellisen ja kulttuurihistoriallisen arvon edellyttämällä tavalla. Korjauksissa ja muutoksissa on huomioitava historialliset ja arkkitehtoniset ominaispiirteet sekä säilytettävä keskeiset rakennusvaiheet toisistaan erottuvina kokonaisuuksina. Korjauksissa ja muutoksissa on kuultava Museovirastoa, joka voi myöntää vähäisiä poikkeamia suojelumääräyksistä. Työn tuloksena täsmennettiin rakennuskohtaiset suojelumääräykset sekä rakennusten pohjakaaviot, joihin merkittiin suojeltavat tilat ja niiden suojeluaste. Sisätilojen ja irtaimiston hoitoEduskunnan kiinteistöjen suojelun tarkistamisen yhteydessä todettiin, ettei lainsäädäntö tarjoa keinoja arvoirtaimiston suojeluun. irtaimiston suojelemiseksi harkittiin erillissopimuksen tekemistä, mutta Museoviraston taholta hankkeesta on luovuttu. Se ei tarkoita, että alkuperäisen irtaimiston hoitoon suhtauduttaisiin välinpitämättömästi. Suomen oloissa poikkeuksellisen kokonaisuuden säilyminen on pitkälti sen ansiota, että Eduskuntataloa on alusta alkaen arvostettu ja hoidettu sen mukaisesti. Tämän ansiosta kokonaisuus irtaimistoineen on edelleen Suomen rakennustaiteen tärkeimpiä kokonaistaideteoksia. Arkkitehti J. S. Sirénin tiedetään luoneen Eduskuntatalon sisätilojen ja kalusteiden ensimmäiset huolto-ohjeet, kokonaiset viisi liuskaa kalusteiden ja pintojen puhdistamisesta. Alkuvuosikymmeninä Sirén myös valvoi tiukasti talon kaikkia huolto- ja korjaustoimenpiteitä. Vuodesta 1952 lähtien rakennuksen korjaustarpeiden ohjaus siirtyi Siréniltä Rakennushallituksen lääninrakennuskonttorille. Taloon palkattiin täyspäiväinen puuseppä ja pian toinenkin. Eduskunnan verstaan tehtäväksi vakiintui ajan myötä verhoilutöitä lukuun ottamatta kalusteiden perushuolto, puuosien korjaukset ja pintakäsittelytyöt. Korjaustöissä on 1970-luvulta alkaen pyritty noudattamaan säilyttävän restauroinnin periaatteita. Suojelutarpeet on huomioitu Museoviraston kuulemisella toiminnan ja teknisten parannusten aiheuttamia muutoksia suunniteltaessa ja toteutettaessa. Eduskuntatalon sisätilojen muutokset on suunnitellut arkkitehtitoimisto Pitkänen-Laiho-Raunio 1970-luvulta lähtien, 1980-luvun alun peruskorjaus mukaan lukien.(1) Nyt käynnissä olevan peruskorjauksen myötä vastuu on siirtynyt arkkitehtitoimisto Helin & Co:lle. Eduskuntatalon vuonna 2017 valmistuvan peruskorjauksen periaatteena on palauttaa tilojen alkuperäisiä ratkaisuja siellä missä se on mahdollista, mutta myös huomioida rakennusvaiheiden kerroksellisuus. Eduskuntatalon alkuperäiskalusteetAlkuperäisiä Eduskuntataloon suunniteltuja irtokalusteita on jäljellä yli 3000 kappaletta. Valtaosa on edelleen käytössä ja paljolti myös alkuperäisillä paikoillaan. Arkkitehti J. S. Sirén vastasi itse Eduskuntatalon valaisimien sekä keskeisten tilojen kuten Valtiosalin, istuntosalin ja suuren valiokunnan entisen kokoushuoneen kalustuksen suunnittelusta. Muiden tilojen suunnittelijoiksi hän valitsi ikäpolvensa lahjakkaita ammattilaisia.
Diplomaattihuoneessa Birger Hahlin suunnittelemissa loimukoivukalusteissa on säilynyt alkuperäinen ylellinen verhoilukangas, jonka suunnittelijasta ei valitettavasti ole varmuutta. Sen sijaan eduskunnan rakennushistoriallisessa kokoelmassa jäljellä olevien tekstiilinäytteiden perusteella tiedetään, millaisia verhoilukankaita ajan tunnetut tekstiilitaiteilijat loivat Eduskuntataloon. Kalusteiden kunnostus osana peruskorjaushankettaEduskuntatalon 1980-luvun alun peruskorjausta ohjaaviin periaatteisiin kuului alkuperäisten huonekalujen säilyttäminen ja sijoittaminen tarvittaessa uusiin käyttötilanteisiin. lisäkalusteiden tarpeisiin vastattiin tekemällä replikoita esimerkiksi hallituksen kokoushuoneen ministerituoleista. Uudistilat, kuten puhemiehen edustustilan salonki, sisustettiin oikeusasiamiehen huoneen kalusteilla ja niiden replikoilla. Valiokuntahuoneiden suuria kirjakaappeja muokattiin ajan tarpeita vastaaviksi, ja kalustoon liitettiin uudet, tyyliltään ja materiaaleiltaan alkuperäisiä kalusteita mukailevat sohvapöydät. Kirjahyllyjen ja arkistokaappien kasvavaan tarpeeseen lPR-arkkitehdit suunnitteli moderneja kaapistoja, joiden mittasuhteissa, materiaalissa ja pintakäsittelyssä oli huomioitu alkuperäiskalusteet. Käytöstä poistettuja kalusteita on vuosien aikana lahjoitettu museoihin. Nyt käynnissä olevan peruskorjauksen tavoitteena on säilyttää alkuperäinen kalustus mahdollisimman suurelta osalta käytössä. Eri tiloihin hajaantuneita kalustoja kootaan yhteen. Kalusteita, jotka tällä hetkellä ovat huonon kuntonsa takia varastoituina, kunnostetaan ja palautetaan käyttöön. Myös 1980-luvun kaapistot säilyvät kunnostettuina käytössä. Peruskorjauksen jälkeistä alkuperäiskalusteiden sijoitussuunnitelmaa ryhdyttiin laatimaan arkkitehtitoimiston kanssa vuonna 2013. Alkuperäiset, käsinkudotut verhoilukankaat oli vaihdettu viimeistään 1950- tai 1960-luvulla uusiin, melko mitäänsanomattomiin teollisiin kankaisiin. 1980-luvun peruskorjauksen yhteydessä Kunnostushankkeen taustatyö ja konservointisuunnitelmaAlkuperäiskalusteiden kunnostushanke aloitettiin inventoimalla ja valokuvaamalla vuosina 2009–2013 Eduskuntataloon rakennusvaiheessa sekä 1970–1980-luvulla suunnitellut kalusteet. Alkuperäiskalusteista oli 1980-luvun peruskorjauksen yhteydessä laadittu kortisto, jonne on koottu 1930-luvun vaihteen suunnittelu- ja hankinta-asiakirjoissa säilyneet tiedot kalusteiden suunnittelijoista, valmistajista, alkuperäisistä sijoituspaikoista sekä tietoa myös replikoista. Kortiston ja perusteellisen kalusteinventaarion pohjalta luotiin kalustetietokanta, jota päivitetään jatkuvasti. Tietokannassa on perustiedot kalustetyypeistä, materiaaleista, määristä ja sijoituspaikoista, mutta tiedot eri aikoina tehdyistä kunnostuksista ovat ikävä kyllä puutteelliset. Kalusteiden konservointi- ja kunnostussuunnitelma laadittiin vuonna 2014. Työ aloitettiin Kunnostustarve määriteltiin kartoittamalla ja luokittelemalla vauriot perusteellisesti kaluste kerrallaan. Kalusteet merkittiin uusilla yksilöivillä tyyppi- ja numeromerkinnöillä, sillä 1980-luvulta peräisin oleva litterointijärjestelmä oli jäänyt ajat sitten pois käytöstä. Kunnostusohjeet laadittiin vastaamaan hankkeen tavoitteita. Vanhat korjaukset uusitaan vain, jos ne ovat häiritseviä. Kunnostuksessa käytettävät materiaalit ja työtavat eivät saa vaikeuttaa myöhempää korjaamista. Tämä koskee erityisesti liimauksia ja pintakäsittelymateriaaleja. Oman haasteensa tuottavat eri aikojen toisistaan poikkeavat pintakäsittelyt. Niitä ei kuitenkaan uusita turhaan, sillä jokainen uusiminen kuluttaa myös kalusteiden pintoja. Kuluneet verhoilukankaat ja -nahkat uusitaan diplomaattihuoneen kaluston alkuperäisiä verhoilukankaita lukuun ottamatta.
KoekunnostusKalusteiden suuren määrän vuoksi oli välttämätöntä luoda järkeviä kunnostuspaketteja, joiden ryhmittelyn perusteina olivat esimerkiksi erityisen arvokkaat tai teknisesti vaativat kalustot. Myös laajat verhoilukokonaisuudet tai samantyyppisiä korjaustoimenpiteitä, kuten viilupintojen korjausta tai pintakäsittelyä vaativat kalusteet, olivat urakkapakettien lähtökohtina. Noin kolmenkymmentä urakkapakettia on löytänyt tekijänsä. Oman haasteensa tuottaa se, että osa kunnostettavista kalusteista on käytössä eduskunnan väistötiloissa. Ne pitää kunnostaa pienissä erissä vaiheittain tai eduskunnan kesä- tai talvitaukojen aikana. Urakkapakettien mallikunnostuksia on katselmoitu elokuusta 2015 lähtien. Työn jälki on ollut pääosin korkeatasoista. Kunnostustyön ohjauksen suuri haaste on työohjeiden yksiselitteisyys. Erityisen haasteen tuottavat myös paikan päällä kunnostettavat kiintokalusteet, joiden siirtäminen pois rakennuksesta on mahdotonta tai liian riskialtista. Ne pitää konservoida pölyttömässä, kosteudeltaan tasaisessa ja tasalämpöisessä tilassa. lämpötilan ja kosteuden hallinnan vaatimus koskee tosin koko Eduskuntatalon työmaata. Pilottihanke osoitti, että kunnostuksen toteuttamisessa on pakko tehdä arvovalintoja. Erityisen arvokkaat tai teknisesti vaativat kalusteet vaativat konservaattorin erityisosaamista. Näiden kunnostamisessa on tarkoituksenmukaista pitäytyä konservoinnin menetelmissä ja alkuperäisen kaltaisissa materiaaleissa ja pintakäsittelytavoissa. Lukumäärältään laajojen ja kattavaa kunnostusta vaativien kalustojen osalta on hyväksyttävä myös väljemmät restauroinnin menetelmät. Kunnostustyöhön haluttiin laajemmin alan ammattilaisia kuten verhoilijamestareita sekä alan opiskelijoita kalustekonservaattorien avuksi. Kalusteiden suuri määrä sekä tavoite niiden kunnostamisesta Suomessa puhuivat näiden ratkaisujen puolesta. Parhaimmankaan konservointityön tulokset eivät ole kestäviä, jollemme kouluta konservaattorien avulla rakennuksen ja sen irtaimiston huollosta vastaavaa henkilökuntaa. Ennen peruskorjatun Eduskuntatalon käyttöönottoa on laadittava sisustuksen ”huoltokirja” kalusteiden ja niiden arkojen pintojen hoito-ohjeineen. Viitteet (1) Vuodesta 1976 Ola laiho ja ilpo Raunio toimivat yhdessä Mikko Pulkkisen kanssa. Nykyään toimiston nimi on LPR-arkkitehdit. Kirjallisuutta
|